Ajankohtaista
ART360-näyttely esittelee monipuolisesti pohjoissavolaisia kuvataiteilijoita

Keskiviikkona 21.7. avautui pohjoissavolaista kuvataidetta
esittelevä  myyntinäyttely Galleria 12:ssa. Mukana näyttelyssä on seuraavien taiteilijoitten töitä: Jyrki Heikkinen, Sami Korkiakoski, Seppo Kääriäinen, Ulla-Mari Lindström, Pauno Pohjolainen, Ulla Remes, Johanna Rossi, Kirsi Siponen ja Arto Väisänen. Näyttelyyn voi tutustua Kuopion Asuntomessujen ajan 20.7. - 15.8.2010.

Asiakas voi halutessaan ostaa tai lainata taideteoksen netistä tai hankkia uniikkiteoksesta valokuvan osaksi kiinteää sisustusta eli ostaa teoksen käyttöoikeuden. ART360-kuvataidehankkeen myötä otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön Alaano ky:n ja Mikko Mäntyniemen luoma www-sovellus jonka tavoitteena on helpottaa ja monipuolistaa taiteen ostamista ja käyttöä. Taideteoksiin on mahdollista tutustua ennakolta netissä ja piipahtaa myös galleriaan katsomaan uniikkiteoksia samalta taiteilijalta. Taidehankinnat voi tehdä myöhemmin kotoa käsin netin välityksellä. ART360 -hankkeen pilottia laajennetaan syksyllä hakemalla siihen lisää kuvataiteilijoita.

Monipuolisuutta taiteen käyttöön

Alaanon järjestelmä tuo lisää mahdolliisuuksia kuvataiteen käyttöön. Taideteoksen kuvan käyttöoikeus on mahdollista ostaa Alaanon järjestelmän kautta. Valokuvien käyttö sisustuksessa tekstiileissä, seinäpinnoissa ja mm. akustiikkapaneeleissa on yleistynyt viime vuosina. Taidetta on mahdollista hyödyntää monipuolisesti myös mainoskäytössä.

Järjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2010 loppuun kestävän pilottivaiheen aikana portaittain.

Yhteistyö Kukkuran kanssa


Pohjoissavolaisia taiteilijoita ja tekijöitä esittelevään Kukkuraan Alaanon sovellus tuo lisäksi ostoskoritoiminnon. Palvelu voidaan linkittää taiteilijan omaan Kukkura-esittelyyn siten, että asiakas pääsee suoraan ostamaan teoksen. Kukkura on Sarka-hankkeen käynnistämä ilmainen palvelu, jota ylläpitää jatkossa Pohjois-Savon taidetoimikunta.

www.kukkura.fi

ART360-hanke

ART360-kuvataidehanke on valtakunnallinen EU -hanke, jonka tavoitteena on lisätä kuvataiteen toimijoiden käytännönläheistä managerointi- ja liiketoimintaosaamista. Pohjois-Savon Taidetoimikunta ja Ars Libera hallinnoivat Kuopion osahanketta. 

www.art360.fi


Lisätietoja:
ART360 -hanke, Ilona Sares
044 290 9726, ilona.sares(at)pohjoissavontaidetoimikunta.fi

Alaano-myyntijärjestelmä
Mikko Mäntyniemi, 044 5698 745, mikko.mantyniemi(at)alaano.fi

Ars Libera, Kirsi Pitkänen, 050 338 7705, kiepura(at)hotmail.com

Galleria 12, Kauppakatu 12, Kuopio
Avoinna ti,to,pe 11-18, ke 12-18, la-su 12-18
044 0588434, info(at)galleria12.fi
www.galleria12.fi

Hankepilottin liittyvä tuotantotyö
Kuopio Festivals ry
Taina Laitinen, 040 5629 321, taina.laitinen(at)kuopiofestivals.fi