Uutiset
Tuoreimmat kuulumiset06.09.2010 - 09:47 KIRJAKANTIN KESKUSTELUT HERÄTTIVÄT AJATUKSIASyväluotaavat keskustelut Kirjakantissa
Seitsemäs Kirjakantti-kirjallisuustapahtuma juhli Maria Jotunin juhlavuoden kunniaksi draamaa. Suosituimmiksi tilaisuuksiksi nousivatkin näyttelijä Leea Klemolan ja teatteriohjaaja Ralf Långbackan haastattelut. Myös Runopuulaaki eli lavarunokisa sai esittävän runouden ystävät liikkeelle. Pohjois-Savon Kirjallinen Yhdistys Vestäjät ry:n juhlakirjan julkistaminen täytti Kirjakantin avajaistilaisuuden ja Nimikkojen sunnuntai luentoineen, alustuksineen ja elokuvineen keräsi runsaasti kiinnostuneita kuulijoita.
Kirjakantin kävijämäärä oli 2600. Tänä vuonna huomio kiinnittyi keskustelutilaisuuksissa erityisesti kirjailijan ja haastateltavan väliseen suhteeseen, josta huokui syvä paneutuminen keskustelunaiheeseen.
Villin lännen murmeli, Kuvarunoja ja Vestäjien puoli vuosisataa -näyttelyt jatkuvat kirjastolla.
03.09.2010 - 12:05 PERJANTAIN TOIVOTUT!
Tänään Kirjakantti käynnistyi jo klo 7.40, kun Harri Istvàn Mäki lähti kohti Leppävirtaa kirjastoautokierrokselle. Vähän myöhemmin reissuun lähti Jukka Itkonen suuntanaan Karttulan kirjastoauto. Anninan Holmberg jatkaa myös tänään kouluvierailuja, vuorossa on Jynkänlahden ja Minna Canthin koulut. Leena Parkkinen aloittaa aamun Kuopion Lyseon lukiolla, josta jatkaa Kallaveden lukioon. Tänään saapuu Kuopioon myös islantilainen vieraamme Eiríkur Örn Norddahl ja hän suunnistaa heti kouluvierailulle Minna Canthin lukioon. Villin lännen murmeli -työpajat kirjastolla pyörivät vielä tämän päivän.
Lukiovierailujen jälkeen kirjailija Leena Parkkinen keskustelee toimittaja Seppo Puttosen kanssa Kuopion kaupunginkirjastolla esikoiskirjastaa klo 15. Heti perään klo 17 käynnistyy kirjailija Jaakko Heinimäen ja Savon Sanomien uutispäällikkö Riitta Raatikaisen keskustelutilaisuus Tukimusmatkalla Sanaan.
Kirjakantin loppuilta vietetään Kuopion Musiikkikeskuksella. Tutkintosalissa julkistetaan klo 19 Minna ja Miehet -sarjakuva-albumi, paikalla ovat Jyrki Heikkinen, Reijo Kärkkäinen, Jyrki Nissinen, Pentti Otsamo, Jope Pitkänen. Jazzana pyörähtää käyntiin alakerran Jazzklubilla klo 21 vieraanaan runoilijat Risto Ahti ja Sinikka Vuola sekä uudistunut Jazzana-kvartetti Jarmo Hiekkala, Mikko Toivanen, Pekka Toivanen ja Jori Vuorinen.
02.09.2010 - 10:16 KIRJAKANTTI ALKAA TÄNÄÄN!
Kirjakantti käynnistyy tänään avajaisilla klo 16 Kuopion kaupunginkirjastolla. Lasten ja nuorten Kirjakantti alkoi jo maanantaina Villin lännen murmeli -työpajoilla kirjastolla sekä Sarjisiskuilla Kuopion kouluilla. Tänä aamuna starttasi Harri Istvàn Mäki klo 6.15 Kuopiosta kohti Kiuruvettä, jossa kirjastoauto odotteli häntä kierrokselle. Vielä ennen avajaisia tekee Annina Holmberg kouluvierailun Hatsalan klassilliseen kouluun. Vielä ehtivät molemmat kirjailijat keskustelutilaisuuteen kirjastolle klo 17 pohtimaan löytyykö totuus draamsta.
Savonia-palkittu kirjailija Jukka Itkonen kertoo monipuolisesta urastaan Osuuspankilla klo 19. Häntä haastattelee YLE Radio 1:n toimittaja Seppo Puttonen.
Torstai on Pohjois-Savon Kirjallinen Yhdistys Vestäjät ry:n päivä! Nyt juhlitaan yhdistyksen 50 vuotista taivalta. Avajaisissa julkistetaan Vestäjien juhlakirja ja illalla klo 21 ääneen pääsevät Vestäjien omat kirjailijat. Illan isäntänä on kirjailija Jouni Tossavainen, itsekin Vestäjä. Live-etnomusiikin lomassa kuulemme tekstinäytteitä seuraavilta jäseniltä: Jyrki Heikkinen, Atik Ismail, Pauli Kallio, Jukka Kervinen, Miko Kivinen, Marja-leena Lempinen, Kirsi Pehkonen, Mervi Pynnönen, Jorma Ranivaara, Johanna Sorjonen, Sinikka Tirkkonen, Sauli Uhlgren.
31.08.2010 - 11:20 JYRKI HEIKKISEN NÄYTTELY
Runoilija-sarjakuvantekijä Jyrki Heikkisen KUVARUNO-näyttely avautui eilen Kuopion kaupunginkirjaston Kirjastokahvilassa. Näyttely on avoinna 11.9.2010 asti.
Heikkistä voi kuulla myös Kirjakantin seuraavissa tilaisuuksissa.
to 2.9. klo 21- VESTÄJÄT 50v -iltataphtuma, Kummin Aitta
pe 3.9. klo 19-20.30 MINNA JA MIEHET, Kuopion Musiikkikeskus, tutkintosali 4 krs.
30.08.2010 - 14:32 KUOPION KIRJAKAUPALLA TAPAHTUU
Torstaina 2.9.2010 klo 12-15 Kirjailija Sauli Uhlgren on Kuopion
Kirjakaupalla kertomassa ja keskustelemassa uusimmasta
tositapahtumiin perustuvasta teoksestaan Kuolema Kulkee Yöllä.
Kuopion Kirjakauppa, Maljalahdenkatu 31 A, 044-3850036